Ihon muutoksia ei tule sivuuttaa
Auringolta suojautuminen on keskeisin keino ehkäistä ihosyöpää. Syöpätautien erikoislääkäri HANNA KARHAPÄÄ kannustaa hakeutumaan tutkimuksiin matalalla kynnyksellä, jos iholta löytyvä muutos tai luomi mietityttää. Ennusteeseen vaikuttaa merkittävästi se, kuinka varhaisessa vaiheessa syöpä havaitaan.
Suomessa todetaan vuosittain noin 1 900 uutta melanoomaa. Ihosyöpien määrä on ollut pitkään kasvussa, mikä johtuu osittain aurinkoaltistuksesta, mutta myös siitä, että elämme aiempaa pidempään.
– Valtaosa ihosyövistä on pinnallisia ja niiden ennuste on hyvä, syöpätautien erikoislääkäri Hanna Karhapää Docrates Mehiläisestä kertoo.
Tärkein hoitomuoto on edelleen veitsi, eli ihosyövän poistaminen kirurgisesti. Karhapää kertoo, että viime vuosikymmeninä melanoomien lääkehoito on kehittynyt paljon.
– Nykyisin käytössä on esimerkiksi immuno-onkologisia hoitoja, jotka aktivoivat elimistön omaa puolustusjärjestelmää. Lisäksi osalle potilaista voidaan käyttää niin sanottuja täsmälääkkeitä, jos kasvaimessa todetaan tietynlainen geenimuutos. Näitä molempia hoitoja käytetään liitännäishoitona, jos melanooman uusiutumisriski on suuri tai jos hoidetaan etäpesäkkeitä lähettänyttä melanoomaa.
AURINKO SUURIN RISKITEKIJÄ
Melanooman merkittävin riskitekijä on auringon ultraviolettisäteily. Toistuvat auringon aiheuttamat ihon palamiset, etenkin lapsuudessa, lisäävät riskiä. Riskitekijöitä ovat myös vaalea iho, runsasluomisuus sekä aiemmin sairastettu tai lähisuvussa esiintynyt melanooma. Karhapään mukaan esimerkiksi ihon hankauksen tai trauman ei ole todettu aiheuttavan ihosyöpää.
– Solarium lisää melanooman riskiä, mutta onneksi sen käyttö vaikuttaisi vähentyneen ja lainsäädännöllä sen käyttö on rajattu pois alaikäisiltä, Karhapää sanoo.
Auringon UV-säteily myös heijastuu ympäristöstä, joten altistus voi olla voimakasta esimerkiksi vesillä liikkuessa. Myös pilvisellä säällä osa UV-säteilystä pääsee iholle, joten suojaus on hyvä pitää mielessä kaikkina vuodenaikoina.
Ihosyövän riskiä voi pienentää huolehtimalla ihon suojauksesta ja tarkkailemalla ihomuutoksia. Ihosyövän ennusteeseen vaikuttaa merkittävästi se, kuinka varhaisessa vaiheessa syöpämuutos havaitaan.
SÄÄNNÖLLINEN IHON SEURANTA
Säännöllinen ihon ja luomien tarkkailu auttaa huomaamaan mahdolliset muutokset ajoissa. Karhapää ohjeistaa VARO-muistisäännön luomien tarkkailuun.
V viittaa väriin: luomi kannattaa tutkituttaa, jos se on hyvin tumma tai siinä on erilaisia värialueita. A tarkoittaa aluetta, eli värin lisäksi kannattaa kiinnittää huomioita luomeen, joka kasvaa nopeasti tai on kooltaan huomattavan iso. R muistuttaa luomen reunoista eli pitää kiinnittää huomiota, jos se muuttuu epätarkaksi. O tarkoittaa oireita. Jos luomi tai muutos iholla on kipeä, kutiseva ja siihen liittyy punoitusta tai verenvuotoa, kannattaa tätä seurata tarkemmin.
– Joskus puhutaan myös “rumasta ankanpoikasesta”, eli jos jokin luomi näyttää selvästi erilaiselta kuin muut, se kannattaa näyttää lääkärille, Karhapää mainitsee.
Kaikki ihomuutokset eivät kuitenkaan ole vaarallisia. Esimerkiksi rasvaluomet eli niin sanotut vanhuuden luomet tai tavalliset pigmenttiluomet voivat olla kookkaita ja tummia. Karhapää kannustaa hakeutumaan matalalla kynnyksellä terveydenhuollon ammattilaisen puoleen, jos ihomuutokset tai luomet huolestuttavat.
Syöpähoitojen aikana ja niiden jälkeenkin potilaalle määritellään yksilölliset ihon hoito-ohjeet. Ihon hoidon perusperiaatteet pysyvät kuitenkin samoina. Jotkin lääkkeet, kuten esimerkiksi tietyt antibiootit, sydän- ja verenpainelääkkeet, tulehduskipulääkkeet sekä aknelääkkeet voivat lisätä ihon herkkyyttä auringon UV-säteilylle. Apteekeista saa neuvontaa ihonhoitoon ja apua sopivien tuotteiden valinnassa erityisesti niissä tilanteissa, joissa tuotteiden ainesosia tulee huomioida tarkasti.
– Iho on kehon suurin elin, joka tarvitsee hoitoa ja huoltoa. Ihon säännöllinen rasvaus ja auringolta suojautuminen tukevat myös kokonaisvaltaista hyvinvointia, Karhapää muistuttaa.
KORKEA SUOJAKERROIN
Ihon suojaaminen auringolta on tärkeää kaikille, mutta erityisesti niille, jotka ovat sairastaneet ihosyövän.
– Apteekin valikoimasta löytyy vaihtoehtoja voiteista suihkeisiin sekä lapsille ja herkälle iholle suunnattuja tuotteita. SPF 50 -suojakertoimen lisäksi on saatavilla erittäin korkeita suojakertoimen 100 tuotteita.
Karhapää muistuttaa, että aurinkosuojan käyttö ei kuitenkaan tarkoita, että auringossa kannattaisi oleilla rajattomasti. Paras suoja auringossa on vaatetus. Aurinkosuojaa tulee myös käyttää runsaasti. Suuntaa antava määrä on kourallinen vartalolle.
– Monissa meikkivoiteissa on nykyään mukana SPF-suoja, mutta se ei yleensä yksin riitä. Meikkivoidetta levitetään kasvoille useimmiten hyvin ohut kerros, kun taas aurinkosuojavoidetta tulisi käyttää noin teelusikallinen tai kolikon kokoinen määrä.
Karhapää kuitenkin korostaa, että kesästä ja aurinkoisesta säästä saa ja pitääkin nauttia, kunhan ihon suojaamisesta huolehditaan.
Teksti: Ella Laine
Kuva: Dreamstime
Julkaistu 28.04.2026