Itsehoidosta terveyttä

TOIVOTTAVASTI TALVEN pahin flunssakausi on jo ohi, vaikka välillä tuntuu, että nykyään niiskutamme ja yskimme läpi vuoden. Nyt tosin vuotavan nenän ja vetistävien silmien syy löytyy jo siitepölykauden alkamisesta. 

SILMILLÄ, NENÄLLÄ ja suulla on yllättävän iso merkitys yleiseen hyvinvointiimme ja vastustuskykyymme. Esimerkiksi suussa piilevät tulehdukset voivat lisätä riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen tai reumaan. Suun itsehoidolla onkin merkittävä rooli yleisterveytemme ylläpidossa.

ITSEHOITO ON avainasemassa myös allergian hoidossa. Kausiluonteinen allergia iskeekin yleensä juuri silmiin ja nenään. Nettiartikkelissamme silmätautien erikoislääkäri Osmo Kari kuitenkin toteaa, että allergisen silmätulehduksen saa usein kuriin apteekista ilman reseptiä saatavilla silmätipoilla ja antishistamiinilääkityksellä. Sama pätee allergisiin nenäoireisiin. Tulehtuneita limakalvoja voi hoitaa esimerkiksi kortisonipitoisilla nenäsuihkeilla. Toisinaan nenäsuihke auttaa myös silmien ärsytystä.

TALVELLA PAKKANEN ja kuiva huoneilma ovat kuivattaneet ihoa. Kosteutta kaipaavat ihon lisäksi silmät ja nenän limakalvot. Hoitavien nenäsuihkeiden ohessa olisikin hyvä käyttää kosteuttavia tuotteita. Samalla tavalla allergian ärsyttämiä silmiä tulisi kosteuttaa. Puhumattakaan, jos kirvely johtuu kuivista silmistä. Lähiapteekkien ammattilaiset auttavat mielellään kuivan suun, kuivasilmäisyyden ja nenää hoitavien tuotteiden valinnassa. 

TALVEN SÄÄ on ollut vaihteleva. Näin maaliskuussa voi kuitenkin jo todeta talven olevan kohta takanapäin, ja kasvot voi suunnata kohti aurinkoa.

Valoisaa ja niiskutusvapaata kevättä!

SIRKKU KEMPPAINEN

Toimitusjohtaja

Lähiapteekit Oy