Kivun monta syytä

KIPU ON useimmille tuttua. Puhumme myös kipukynnyksen korkeudesta, koska toiset kestävät kipua enemmän kuin toiset. Kipu on henkilökohtaista ja voimme tuntea sitä niin iholla, lihaksissa, nivelissä, luustossa kuin suolistossa ja jopa verisuonissakin. Kipuun saa apua lääkehoidoista, mutta usein auttavat myös liikunta, rauhoittuminen ja raikas ulkoilma. Tärkeintä on kuitenkin se, ettemme koskaan aliarvioi omaa ja toisen kipua.

TUKI- JA LIIKUNTAELINTEN ongelmat ja ohimenevä kipu haittaavat arkea. Kyse ei ole pienestä vaivasta, koska 31 prosenttia uusista työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu TULE-ongelmista.

JOULUNA ON toivottavasti aikaa rauhoittua ja rentoutua. Ehkä loppuvuoden kiireistä johtunut päänsärkykin helpottaa, kun jumissa olevat niskalihakset laukeavat. Joulun pyhiä ajatellen kannattaa lääkekaappiin varata kipulääkettä ja närästystä helpottavia itsehoitotuotteita.

ON HYVÄ katsoa maailmaa laajemminkin. Monella kriisialueella esimerkiksi kipuun eisaada sairaaloissa apua saartojen ja levottoman tilanteen takia. Kansainvälinen Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö on toiminut 50 vuoden ajan antaen sairaanhoitoa aseellisten konfliktien, epidemioiden ja luonnonkatastrofien uhreille. Me kaikki voimme tukea toimintaa lahjoittamalla.

VOISIKO TÄNÄ jouluna kääriäkin kuusen alle lahjoiksi paljon hyvää mieltä ja hyvää oloa? Ennen loppuvuoden juhlakautta vietämme isänpäivää – oletko tullut ajatelleeksi, että miehille sopivia muistamisia löytyy apteekkien monipuolisesta valikoimasta?

VAIKKA ULKONA on pimeää, voimme antaa ystävyyden ja auttamisen valon valaista. Siitä saamme myös itse voimia. Rauhallista ja rentouttavaa loppuvuotta kaikille!

SIRKKU KEMPPAINEN

Toimitusjohtaja

Lähiapteekit Oy