Neuvontaa apteekista

TERVEYDENHUOLTOALAN muutoksessa apteekkien rooli asiakkaiden neuvonnassa korostuu entisestään. Varsinkin itsehoitolääkkeiden valinnassa asiakkaat tarvitsevat asiantuntevaa opastusta, jota apteekin henkilökunta antaa mielellään. 

APTEEKISTA VOI ja kannattaakin kysyä rohkeasti kaikkea lääkehoitoon ja lääkkeisiin liittyvää. Apteekkien farmaseuteilla ja proviisoreilla on yliopistokoulutus ja myös muulla henkilökunnalla on alan koulutus. Apteekkien antama palvelu on maksutonta. Apteekit ovat helposti lähestyttäviä terveydenhuoltoalan toimipisteitä, joiden merkitys tulee korostumaan jatkossa, kun muita terveydenhuoltoalan palvelupisteitä vähennetään.

LÄHIAPTEEKEISSAKIN ON kohtaamisia, joissa apteekin henkilökunta ohjaa asiakkaan pikaisesti terveysasemalle, kun asiakas ei vakavista oireista huolimatta ole lähtenyt lääkäriin tai on hoitanut vaivojaan vääränlaisilla tuotteilla. 

APTEEKKIEN OSAAMISTA tulisikin hyödyntää enemmän, koska toimintaa monipuolistamalla olisi mahdollista vähentää terveydenhuollon kuormitusta. Apteekkariliitto on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle apteekkien ja hyvinvointialueiden yhteistyömalleja miettivän työryhmän perustamista. Lähiapteekit kannattavat asiaa.

KERROMME VERKKOARTIKKELISSAMME mentalisaatiosta, joka tarkoittaa esimerkiksi kykyämme pohtia ja huomata toisten ihmisten kokemusta ja näkökulmaa. Tätä kykyä tarvitaan myös asiakaspalvelussa. Artikkelimme käsittelevät myös syyhyn hoitoa ja lääkkeiden saatavuutta. Apteekki on myös hyvä lahjakauppa.

VAIKKA OLEMME matkalla kohti pimeintä vuodenaikaa, on loppuvuoden piristyksinä kuitenkin monta juhlapäivää ja yhdessä olosta saatua iloa ja valoa. 

Valoisaa loppuvuotta!

SIRKKU KEMPPAINEN

Toimitusjohtaja

Lähiapteekit Oy