Avustustyö antaa uutta perspektiiviä

Avustustyöntekijä HENRIIKKA OLLILA on työskennellyt Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön kohteissa Afganistanissa, Gazassa ja Jemenissä. Komennukset ovat antaneet uudenlaista perspektiiviä arkeen. Hän seuraa esimerkiksi konfliktialueiden uutisointia entistä henkilökohtaisemmin ja myötäelää tapahtumien keskellä olevien kohtaloja.

Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Henriikka Ollila on yksi Lääkärit Ilman Rajoja (Médecins Sans Frontières, MSF) -järjestön avustustyöntekijöistä. Kansainvälinen, 50 vuotta toiminut järjestö antaa sairaanhoitoa aseellisten konfliktien, epidemioiden ja luonnonkatastrofien uhreille ja niille, jotka eivät pääse terveydenhuollon piiriin.

PUOLUEETON JA RIIPPUMATON

Ollila hakeutui MSF:n avustustyöntekijäksi, koska järjestön toiminta on puolueetonta, neutraalia ja riippumatonta. Se hoitaa suurimmassa tarpeessa olevia ihmisiä riippumatta potilaan etnisestä taustasta, uskonnosta, sukupuolesta tai poliittisesta vakaumuksesta. Avustustyön keskeinen osa on paikallisen henkilökunnan kouluttaminen.

– MSF:n arvot tuntuivat heti omilta. Olin opiskeluaikana harjoittelemassa Ghanassa ja Indonesiassa, koska kansainvälinen työ kiinnosti jo silloin. Avustustyö jäi taka-alalle, kun valmistuin ja aloitin työt. Erikoistumisen jälkeen ajattelin, että nyt minulla on sopiva koulutus konfliktialueilla työskentelyyn. Kohteissa on aina pulaa esimerkiksi anestesialääkäreistä, kirurgeista ja gynekologeista, Ollila kertoo.

Ollilalla on takana kolme komennusta, joista viimeisin on viime keväältä Jemenistä. Hänellä ei ole jatkosuunnitelmia valmiina, mutta ensi vuonna voisi olla hyvä aika uudelle komennukselle.

– Olen saanut komennuksilla kokemuksia ja ymmärrystä maailmasta. On ollut ilo auttaa ihmisiä, jotka voisivat muutoin jäädä kokonaan ilman hoitoa. Avustustyö on antanut toisenlaista taustaa päivätyöhön. Olen saanut laajemman perspektiivin arjen sujumisen katsomiseen. Onhan meillä täälläkin vaikeuksia, mutta joillakin asiat ovat paljon huonommin, Ollila miettii.

Ammatillisesti ja myös henkilökohtaisesti komennukset ovat opettaneet sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin ja olosuhteisiin. Avustustyö on myös tarjonnut mahdollisuuden harjaannuttaa tiimityötaitoja.

– Suhtautuminen uutisiin on muuttunut. Nyt mietin, miten tavalliset ihmiset pärjäävät konfliktialueilla. Asiat koskettavat henkilökohtaisesti. Samalla huomaa sen, että on paljon levottomuuksia, joista ei edes kerrota uutisissa, Ollila toteaa.

PAIKALLISEN HENKILÖSTÖN APUNA

Ensimmäinen työkomennus oli Afganistanissa, jossa Ollila toimi seitsemän viikon ajan suuren synnytyssairaalan leikkaussalissa. Hän avusti paikallista henkilökuntaa ja osallistui leikkauksiin. Työhön kuului myös leikkauspotilaiden kivunhoitoa. Ollila asui sairaalan alueella, koska ulkopuolella oli liian levotonta. Näin hän oli vuorokauden ympäri valmiina auttamaan.

– Gaza poikkesi Afganistanin komennuksesta, koska siellä teimme korjaavaa kirurgiaa aikaisemmin leikatuille ampumahaavoille. Yritimme myös löytää uusia keinoja, kuten ultraääniavusteisia puudutuksia kivunlievitykseen, koska saarron takia alueelle ei saatu voimakkaita kipulääkkeitä. Teimme töitä päivisin, joten vapaa-aikaakin oli tällä komennuksella enemmän.

Viime keväänä Ollila oli Jemenissä traumasairaalassa, jossa työ keskittyi paikallisen hoitohenkilökunnan auttamiseen ja kouluttamiseen. Lisäksi hän oli MSF:n mukana avaamassa uudelleen koronaprojektia, kun taudin toinen aalto iski alueelle. Ollila on myös Suomessa hoitanut koronapotilaita Meilahdessa teho-osastolla.

TYÖ PERUSTUU LAHJOITTAJIEN TUKEEN

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön avustustyöntekijät, niin lääkärit, sairaanhoitajat kuin muutkin työntekijät, ovat parhaillaankin auttamassa ihmisiä monissa kohteissa. Myös Afganistanissa avustustyö on jatkunut keskeytyksettä. Työ keskittyy traumahoitoon sekä äiti- ja lapsiterveyteen, koska synnytykset ja äkilliset sairastapaukset eivät pysähdy konfliktinkaan aikana.

Järjestön työtä voi tukea esimerkiksi kuukausilahjoittajana. Yli 95 prosenttia järjestön varoista tulee yksityisiltä lahjoittajilta. Koska järjestö on taloudellisesti riippumaton, se voi auttaa haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä välittämättä poliittisesta paineesta.

Lue lisää: laakaritilmanrajoja.fi

Teksti: Johanna Pelto-Timperi

Kuva: Dreamstime