Flunssa alkaa kurkkukivusta

Kun kurkkua alkaa kutittaa, se on usein flunssan ensioire. Viruksen aiheuttama kurkkukipu voi nostaa myös lievää lämpöä ja tehdä nenän tukkoiseksi. Usein vaiva on ohi muutamassa päivässä.

Kurkkukipua voi hoitaa itse, jos siihen ei liity kaulan, nielun tai kasvojen turvotusta, hengitysvaikeuksia tai muuta oloa selvästi hankaloittavaa oiretta. Kurkkukipuun on monia syitä, mutta yleensä kyseessä ovat nielun tulehdukset sekä nenän tukkoisuuden aiheuttama nielun kuivuminen. Viruksen aiheuttamaan flunssaan ja nuhakuumeeseen liittyykin usein kurkkukipu, joka voi säteillä myös korviin.

Virusflunssaan ei ole saatavilla varsinaista parantavaa lääkitystä, mutta vaivaa voi hillitä. Kurkkukipuun saa apua esimerkiksi tulehduskipulääkkeistä sekä puuduttavista ja tulehdusta lievittävistä imeskelytableteista ja suihkeista. Olo helpottuu myös lämpimällä juomalla, jonka joukkoon voi lisätä hunajaa. Käypä hoito -suosituksen mukaan hunaja saattaa helpottaa ylähengitystieinfektioihin liittyvää yskää.

Kodin lääkekaapissa kannattaakin pitää varalta aikuisten ja lasten kipu-/kuumelääkkeitä, nenätippoja tai -sumutetta tukkoisuuteen, kurkkutabletteja sekä kuumemittari. Sinne on hyvä hankkia myös sinkkivalmiste, jonka käyttö saattaa lyhentää flunssan kestoa. Lähiapteekkien henkilökunnalta saa apua sopivien tuotteiden valintaan.

Kurkun kutinaa ja käheyttä voivat aiheuttaa myös esimerkiksi tupakointi sekä pölyt tai kemikaalit tai allergia. Kurkkukipu voi johtua bakteeritulehduksesta, joista yleisin on angiina. Jos kurkkukipu pitkittyy, se on toispuoleista, voimakasta ja puhuminen sekä hengitys vaikeutuvat, on syytä lähteä lääkäriin. Kurkkukipu on myös COVID-19-taudin mahdollinen oire.

Kurkkukipuoireiden testaukseen on olemassa oirearvio omaolo.fi-osoitteessa. Koronaepäilyssä on hyvä hakeutua testiin.

Lisää tietoa kurkkukivusta www.terveyskirjasto.fi.

Teksti: Jarkko Kiuru, Riihikosken Apteekki

Kuva: Dreamstime