Ilo yhdistää sukupolvet

Mannerheimin Lastensuojeluliiton kylämummi- ja -vaaritoiminnassa on mukana satoja vapaaehtoisia, jotka osallistuvat lasten aktiviteetteihin ympäri Suomen. Vapaaehtoistyöstä saatu hyvä mieli on paras palkinto tekijälleen.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuodesta 2006 pyörittänyt valtakunnallista kylämummi- ja kylävaaritoimintaa, jonka tarkoituksena on tukea lasten arkea ja samalla tarjota kylämummeille ja -vaareille mielekästä ja merkityksellistä tekemistä. Kylämummit ja -vaarit vierailevat päiväkodeissa, kouluissa, MLL:n perhekahviloissa sekä yhdistysten retkillä ja tapahtumissa.

– Alun perin toiminta sai alkunsa Mynämäen yhdistyksessä vuonna 2003. Muutaman vuoden päästä siitä tuli valtakunnallinen konsepti, kun toiminta otettiin niin hyvin vastaan. Nyt koulutamme kylämummeja ja vaareja kaikissa kymmenessä piirissämme, Mannerheimin Lastensuojeluliiton koordinaattori Eevamaija Paljakka kertoo.

Kyseessä on matalan kynnyksen toiminta. Sukupolvien välisten kohtaamisten tarkoituksena on rikastuttaamukana olevien lasten ja aikuisten elämää.

– Yhteiskunnassa tehdään paljon asioita nimenomaan ikäryhmittäin. Mielestämme on tärkeää pyrkiäluomaan paikkoja, jotka mahdollistavat luontevatsukupolvien väliset kohtaamiset. Esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa lapset ovat kokeneet mummien ja vaarienvierailut tärkeinä, Paljakka sanoo.

SATUMUMMI TUNNISTETAAN

Ilmajokelainen Elise Laitila nauttii vapaaehtoistyöstään kylämummina. Hän lähti mukaan MLL:n toimintaankuutisen vuotta sitten, kun oli sitä ennen käynyt oma-aloitteisesti satumummina päiväkodeissa lukemassa lapsille.

– Lapsenlapseni kysyi, että etkö sinä mummi voisi tulla meille päiväkotiin lukemaan, kun tädeillä on niin paljon työtä. Vierailen myös Ilmajoella Perhetalo Aurinkoisessa, jossa käy nuoria äitejä leikkimässä lastensa kanssa.

MLL:n toiminta on Eliselle tärkeää, sillä hänen äitinsä on aikoinaan ollut perustamassa järjestöä.

– Parasta toiminnassa on, että siitä saa niin paljon irti. On myös mukavaa, kun lapset saattavat tunnistaa ”satumummin” kadulla, hän kertoo.

KYLÄMUMMINA VOI OLLA OMA ITSENSÄ

Ilmajokelainen Pirjo Tervonen on puolestaan ollut kylämummitoiminnassa mukana vuoden verran. Hän tuli mukaan käytyään MLL:n vapaaehtoistoiminnan koulutuksen, jossa esiteltiin mahdollisuuksia osallistua toimintaan.

– Olen käynyt säännöllisesti nyt kerran viikossa Käpälämäen päiväkodissa viettämässä lasten kanssa aikaa. Päiväkodissa ei tarvitse esittää mitään, vaan siellä voi olla oma itsensä, Tervonen näkee.

Hänen mielestään parasta kylämummitoiminnassa onkin lasten vilpitön ilo ja vastaanotto. Sen lisäksi hyviäpuolia on se, että vierailut voi sovittaa omaan kalenteriinsa sopiviksi.

TOISTEN AUTTAMINEN TEKEE ONNELLISEKSI

Vapaaehtoistyötä pidetään oivana tapana lisätä omaa ja toisten hyvinvointia ja sen hyödyt on laajasti tunnistettu myös tieteessä.

Keväällä 2018 Yalen yliopistossa Yhdysvalloissa starttasi kurssi, josta tuli yliopiston yli 300-vuotisen historian suosituin. Kurssin tarkoituksena oli antaa kurssilaisille työkalujahenkisen hyvinvointinsa tarkasteluun tieteellisestä näkökulmasta.

Yksi kurssin keskeisistä ajatuksista on, että toisten auttaminen lisää omaa onnellisuutta ja parantaa terveyttä. Toisten auttaminen nostaa mielihyvähormonien eritystä samaan tapaan kuin esimerkiksi liikunta. Samalla se laskee stressitasoa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että pitkäaikainen stressi lyhentää telomeereja, millä on puolestaan yhteys lyhyempään elinikään.

Teksti: Juho Heikkinen ja Veera Laaksonen Kuva: MLL