Lemmikki on apteekin tärkeä asiakas

Syksyn tullessa myös lemmikit palaavat takaisin arkeen, kun omistajat siirtyvät lomilta töihin ja koulun penkille. Nyt onkin hyvä aika huolehtia esimerkiksi madotuksesta. Apteekeissa on tarjolla runsaasti tuotteita lemmikin hyvinvoinnin tukemiseen.

Itselläni on lemmikkinä pitkäkarvainen kissa, joka saalistaa paljon myyriä ja hiiriä. Huolehdimme kissan säännöllisestä sisä- ja ulkoloislääkityksestä, ja nämä ovatkin myös meillä Pyhäjärven apteekissa suosituimpia lemmikeille haettavia valmisteita.

Syksyn tullen lemmikit joutuvat olemaan enemmän yksin. Helposti stressaantuvaa tai nuorta lemmikkiä kannattaa totuttaa yksinoloon, ja varsinkin pentujen riittävistä virikkeistä tulee huolehtia. Apteekeista on saatavilla esimerkiksi kissojen stressiä lievittävää liuosta. Koirille löytyy monenlaisia järsittäviä virikkeitä, jotka huolehtivat samalla hammasterveydestä. Kannattaakin muistaa myös koirien ja kissojen hampaiden pesuun tarkoitetut harjat ja tahnat.

Ulkoilu on monen lemmikin lempipuuhaa, mutta telmiessä saattaa tulla erilaisia nirhaumia ja pieniä haavoja. Lemmikkien tassuille kehitetyt anturoiden puhdistuspyyhkeet ja esimerkiksi pihkasalva tukevat haavojen parantumista ja pehmentävät halkeilevia anturoita.

Eivätkä kesään usein yhdistetyt riesat, kuten punkit ja hirvikärpäset, katoa iltojen pimetessä. Esimerkiksi
punkeilta tulee suojautua pakkaskeleihin asti. Apteekkien henkilökunta opastaa mielellään lemmikillesi sopivan karkotteen ja pinsettien hankinnassa. Punkki tulee irrottaa mahdollisimman pian punkkipihdeillä tai punkkilassolla, eikä sitä saa puristaa tai tukahduttaa esimerkiksi voilla. Ote punkista tulee ottaa mahdollisimman läheltä ihoa ja punkkia tulee vetää suoraan ulospäin ihosta hitaasti ja varovasti.

Koira on oiva kaveri otettavaksi mukaan sienimetsään tai muille syysretkille. Rakkaan ystävän tekemisiä kannattaa kuitenkin seurata tarkkaan, koska tammenterhot, hevoskastanjat ja monet sienet ovat koirille myrkyllisiä. Jos epäilet lemmikkisi syöneen jotain myrkyllistä, kannattaa olla pikaisesti yhteydessä eläinlääkäriin. Myös lemmikkien reseptilääkkeet ovat noudettavissa apteekeista, jos lääkäri on niitä määrännyt.

Ravitseva ja monipuolinen ruokavalio auttaa lemmikkiä jaksamaan. Apteekkien henkilökunta auttaa sopivien ravintolisien, vitamiinien ja ravintoöljyjen valinnassa. Lisäravinteet parantavat esimerkiksi lemmikin turkin kuntoa tai auttavat tärkeiden vitamiinien ja hivenaineiden saannissa silloin, kun lemmikki syö paljon raakaruokaa.

Teksti: Apteekkari Lasse-Pekka Häkkinen, Pyhäjärven apteekki

Kuva: Dreamstime