Miten hoidan hiuksiani?
Kauniit ja vahvat hiukset vaativat hellää hoivaa, laadukkaita hoitotuotteita ja toisinaan myös ravintolisiä ja vitamiineja. Apteekissa on tarjolla monipuolinen valikoima päivittäiseen hiustenhoitoon sopivia tuotteita.
Hyvinvoivat ja kauniit hiukset vaativat päivittäistä hoitoa. Moni pesee hiukset joka päivä, mutta jos vain on mahdollista, niin toisinaan olisi hyvä jättää niin pesu kuin kuivaus ja muotoilukin väliin ja antaa hiusten levätä. Pesun tarve on kuitenkin yksilöllistä ja esimerkiksi hellepäivän tai rankan jumpan jälkeen hikinen päänahka on hyvä pestä hellävaraisella shampoolla. Pesussa riittää, että vaahdottaa ja hieroo päänahkaa, latvat puhdistuvat huuhdellessa. Toisinaan on hyvä pestä hiukset syväpuhdistavalla shampoolla, jotta esimerkiksi muotoilutuotteiden jäämät saa puhdistettua.
Pesuun kannattaa liittää hoitoaine, joka kosteuttaa, ravitsee ja elävöittää hiuksia. Apteekissa on tarjolla niin huuhdeltavia kuin hiuksiin jätettäviäkin tuotteita. Myös muotoilutuotteen valinnalla on merkitystä, ja onkin hyvä käyttää niittä tuotteita, joissa on lämpösuoja mukana. Föönin, kihartimen ja muotoiluraudan lämpö kuluttaa hiuksia.
Hiukset kertovat myös ruokailutottumuksista. Toisinaan on tarpeen edistää hiusten kasvua ja hyvinvointia ravintolisien ja vitamiinien avulla. Kun ruokavaliossa on riittävästi hyviä rasvoja ja ravintoaineita, kuten biotiinia, sinkkiä ja seleeniä, voivat hiuksetkin paremmin.
Lähiapteekkisi valinnat päivittäiseen hiustenhoitoon:
Ducray Extra Gentle -shampoo on hellävarainen ja sopii koko perheelle.
Rausch -sarjassa on kasviuutepohjaisia hiusten hoitoon tarkoitettuja shampoo- ja hoitoaineyhdistelmiä.
Cutrin Vieno -sarjassa on hellävaraisia ja allergisille sopivia tuotteita hiusten hoitoon ja muotoiluun.
Biorion Strong -ravintolisän biotiini antaa elinvoimaa hiuksille ja kynsille.
Priorin-ravintolisän kapseissa on hiusjuurille tärkeitä kivennäisaineita ja rasvahappoja.
Teksti: Johanna Pelto-Timperi
Kuva: Dreamstime