Pistikö pörriäinen? Apua on saatavissa!

Ikävä kyllä kesäkauteen kuuluvat auringonpaisteen ja linnunlaulun lisäksi myös hyttyset, mäkärät, paarmat, hirvikärpäset, ampiaiset ja punkit. Niiden pistoihin ja puremiin voi kuitenkin varautua, ja kaikenikäisten oireet lievittyvät oikealla hoidolla. Asiantuntevia neuvoja on saatavissa apteekista.

Kaikki eivät saa hyönteisten pistoista tai puremista yhtä pahoja oireita, koska niissä on usein mukana allerginen reaktio. Sen vahvuus vaihtelee ihmisestä toiseen. Esimerkiksi tuttu kutiava paukama, jonka lähes kaikki suomalaiset saavat hyttysenpistosta, on allerginen reaktio. 

Useimmiten paukama ilmestyy melkein heti hyttysenpiston jälkeen ja katoaa itsekseen muutamassa tunnissa. Joskus reaktio kuitenkin viivästyy. Kutiseva näppylä voi tulla myös muutamia tunteja myöhässä ja kestää useita päiviä. Yleensä kesän ensimmäiset hyttysenpistot ovat kipeimpiä.

Jos hyttysenpistot vaivaavat, on järkevää ottaa antihistamiinitabletti jo ennen ulkona vietettävää iltaa tai metsäretkeä. Puremakohtiin levitetty kortisonivoide lievittää ihon tulehdusta, turvotusta ja punoitusta. Turvotus lievittyy myös pitämällä jotakin viileää pistoskohtaa vasten. Esimerkiksi kylmällä vedellä kasteltu pyyhe voi auttaa. Jos paukamat ovat kipeitä, kipulääke helpottaa.

MÄKÄRÄ, POLTTIAINEN, HIRVIKÄRPÄNEN!

Mäkärän tai polttiaisen puraisun tuntee yleensä heti. Puremia voi tulla myös vaatteiden peittämälle alueelle, jonne hyönteiset ryömivät ruokailemaan. Mäkärän puremakohtaan tulee tyypillisesti kolikon kokoinen punainen ja turvonnut alue. Polttiaisen purema on pienempi, vain 1–3 millimetriä halkaisijaltaan. Polttiainen on nimensä veroinen – puremakohtaa polttelee voimakkaasti.

Allergia mäkärän tai polttiaisen myrkylle on harvinaista, joten antihistamiini ei helpota. Muuten puremat hoidetaan samoin kuin hyttysenpistot. 

Hirvikärpäset iskeytyvät syksyisin marjastajan tai sienestäjän hiusten alueelle tai ryömivät vaatteiden alle. Puremakohtiin kohoavien, kipeiden paukamien paraneminen voi kestää jopa kuukausia. Hoitona on kortisonivoide ja tarvittaessa kipulääke.

PAARMA, AMPIAINEN, MEHILÄINEN!

Paarman puraisusta seuraa useimmiten laaja, turvonnut paukama, jonka keskellä on vetistävä näppylä. Purema voi aiheuttaa voimakkaankin allergisen reaktion, kuten nokkosihottumaa tai turvotusta isolla alueella. Tällöin kannattaa olla yhteydessä lääkäriin. Paarmanpuremia hoidetaan kortisonivoiteella, antihistamiinilla ja tarvittaessa kortisonitableteilla, kuten Kyypakkauksella tai Ampikyyllä. Vakavimmat reaktiot talttuvat adrenaliinipistoksella.

Ampiaisen ja mehiläisen pisto aiheuttaa lähes kaikille punoitusta ja turvotusta. Pahimmillaan pistoa seuraa kuitenkin hengenvaarallinen äkillinen yliherkkyysreaktio, anafylaktinen sokki. 

Ensihoitona kannattaa ottaa antihistamiinitabletti ja kortisonitabletti. Pistoskohtaa ei pidä liikuttaa, ja siihen laitetaan kylmä kääre. Jos reaktio on voimakas, on hyvä olla yhteydessä lääkäriin tai soittaa 112. Pahasti ampiaiselle tai mehiläiselle allergiset pitävät mukanaan adrenaliinikynää, joka tuo avun nopeasti. Lievimmät oireet talttuvat kylmäkääreen, kipulääkkeen ja kortisonivoiteen turvin.

PUUTIAINEN ELI PUNKKI

Puutiaisen eli punkin puraisu jää ihmiseltä useimmiten huomaamatta. Siksi luonnossa liikkumisen jälkeen kannattaa tehdä punkkisyyni eli käydä koko keho huolellisesti läpi. Löytynyt punkki irrotetaan punkkipihdeillä mahdollisimman nopeasti. Melkein aina puremakohtaan tulee 2–3 sentin läpimittainen punoituskohta, mutta se ei ole merkki punkin levittämistä taudeista. Yksittäisen pureman aiheuttama sairastumisriski on pieni.

Yli viiden sentin kokoinen ja laajeneva punoitusalue viikon kuluttua puremasta kertoo borrelioosista, joka hoidetaan antibiooteilla. Toinen puutiaisten levittämä tauti on TBE-viruksen aiheuttama puutiaisaivokuume, jota vastaan on rokote. Tärkeintä borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen ehkäisyssä on puremien välttäminen käyttämällä kumisaappaita ja pitkiä housuja ruohikoissa liikkuessa.

Teksti: Tiina Tuononen, Pyhtään Apteekki

Kuva: Dreamstime