Akne vaikuttaa nuoren elämänlaatuun

Aknen hoidossa keskitytään nykyään ihon hoidon lisäksi nuoren elämänlaadun parantamiseen ja arpien ehkäisyyn. Vaikka akne ei itsessään ole vakava sairaus, saattaa se aiheuttaa mielialan laskua, heikentää nuoren itsetuntoa ja rajoittaa sosiaalisia suhteita.

Mustapäät, valkopäät, punaiset näppylät ja tulehtuneet finnit ovat tuttu vaiva, koska noin 80 prosentilla on aknea jossain elämänvaiheessa. Yleisintä se on teini-iässä, mutta osalla on finnejä vielä aikuisenakin. Aknella tarkoitetaan talirauhasen liikatoimintaa, jolloin talirauhaset tukkeutuvat, turpoavat ja punoittavat. Syntynyt tukos saattaa tulehtua. Perintötekijöillä on suuri merkitys aknen synnyssä. Näppyjä tulee murrosiässä, koska hormonitoiminnan lisääntyminen aktivoi talirauhasia.

Ihotautien erikoislääkäri Erja Jalonen Ihotautisairaalasta korostaa, että hoito riippuu aknen oireista. Akne voi olla lievempi, ei-tulehduksellinen tai tulehduksellinen, keskivaikea akne, jossa on mustapäiden lisäksi märkäpäisiä näppylöitä. Vaikea, syviä ja ontelomaisia märkäpesäkkeitä synnyttävä akne aiheuttaa arpia ja viimeistään tällöin olisi hyvä ottaa avuksi myös lääkehoito. Noin joka kolmas teini-ikäinen tarvitsee jonkinasteista aknen hoitoa.

– Aknen hoidossa on tärkeää ottaa huomioon aknen vaikutus elämänlaatuun. Toisilla jo muutama finni vaikuttaa itsetuntoon ja masentaa. Sosiaaliset ja psykologiset vaikutukset ovat ensiarvoisen tärkeitä, eikä niitä saa väheksyä. Hoidossa keskitytään nyt myös arpien ennaltaehkäisyyn, koska ne voivat vaikuttaa elämänlaatuun myöhemmin aikuisena. Aknen hoito onkin hyvä aloittaa ajoissa, jotta nuorelle saadaan sopiva hoitosuunnitelma ja ohjeistus ihon hoitoon, toteaa Jalonen.

Aknea voi esiintyä kasvojen lisäksi yläselässä ja rintakehässä sekä toisinaan myös olkapäissä ja alaselässä. Akne ei ole pelkästään kosmeettinen ongelma, koska märkäpäät ja ontelomainen tulehtunut akne ovat myös kivuliaita. Akneen taipuvaiseen ihotyyppiin voi liittyä päänahan rasvoittuminen ja tali-ihottuma.

PERINTÖTEKIJÖILLÄ ON MERKITYSTÄ

Jalonen kertoo, ettei ruokavaliolla juuri ole vaikutusta aknen oireisiin. Ei myöskään sillä, että vältetään jotain ruoka-aineita tai juodaan paljon vettä. Nämä rajoitukset saattavat vain lisätä nuoren ahdistusta. Suklaatakin saa syödä, kun muistaa kohtuuden kaikessa herkuttelussa.

– Perintötekijöillä on iso vaikutus siihen, kuinka vaikeasti akne oireilee ja missä iässä se alkaa. Niin aknessa kuin monessa muussakin nuoren hyvinvointiin liittyvässä asiassa olisi hyvä, että siitä voidaan keskustella yhdessä vanhempien kanssa. Ei esimerkiksi ole rajaa siinä, milloin aknen takia voi mennä lääkäriin. Monet vastaanotolle tulevat haluavatkin selvittää tilannetta ja saada apua ihon hoitoon. Usein nuori tulee vastaanotolle vanhemman kanssa, mutta yksinkin saa tulla, sanoo Jalonen.

Vastaanotolla Jalonen keskustelee nuoren ja mahdollisesti mukana olevan vanhemman kanssa esimerkiksi siitä, millaista hoitoa on jo kokeiltu ja onko akne yleistä suvussa. Keskeinen osa vastaanotolla käyntiä on lääkärin tekemä ihon tarkastus ja tilanteen kartoitus. Yhdessä sitten käydään läpi hoitosuunnitelma ja lääkäri kertoo, miten ihoa voi kotona hoitaa. Jalonen korostaa hyvän hoidonohjauksen tärkeyttä, jotta hoito onnistuu tavoitellusti.

– On tärkeää, että nuori saa kysyä esimerkiksi juuri ruokavaliosta, koska moni tuntee vaikkapa suklaan syönnistä syyllisyyttä. Nuori miettii monia asioita, joihin vanhemmat eivät välttämättä osaa edes vastata.

Aknesta voi jutella myös kouluterveydenhoitajan kanssa, joka tarvittaessa ohjaa lääkärin vastaanotolle. Monet yleislääkärit hoitavat aknea.

PAIKALLINEN ITSEHOITO YLEISTÄ

Aknea ja varsinkin sen lievempiä oireita voi hyvin hoitaa itsehoitotuotteilla. Tärkeää on pitää iho puhtaana, mutta liiallista pesua tulee välttää, ettei iho kuivu. Akneiho kaipaa myös kosteutta. Jalonen kertoo, että kosmetiikkaa saa myös käyttää eli finnit saa halutessaan peittää. Rasvaiset ja öljyiset tuotteet voivat tukkia ihon huokosia eli tuotteiden valinnassa kannattaa kysyä neuvoa, jos on epävarma tuotteen sopivuudesta.

Aknen hoitoon on tarjolla itsehoitotuotteita ja lääkkeitä. Yleensä paikallishoidosta on apua lievästi oireilevassa aknessa. Hoito valitaan aknen voimakkuuden ja aknetyypin mukaan. Paikalliseen hoitoon sopivat esimerkiksi erivahvuiset A-vitamiinipohjaiset valmisteet eli retinoidit, jotka vähentävät musta- ja valkopäitä ja tehoavat myös tulehtuneisiin finneihin. Niillä on myös arpia estävä vaikutus. Muita akneen vaikuttavia aineita ovat muun muassa atselaiinihappo, klindamysiini ja bentsoyyliperoksidi. Märkäpääaknen hoidossa käytetään myös yhdistelmävalmisteita.

Hoito vaatii nuorelta pitkäjänteisyyttä, koska tuloksia ei synny heti. Lääkkeellisessä hoidossa on vaihtoehtona useita kuukausiakin kestävä antibioottihoito, joka yhdistetään paikallishoitoon. Jos näistä ei ole apua, niin vaikeassa aknessa käytetään tehokkaampaa isotretinoiinia sisältävää kapselilääkitystä. Toisinaan myös e-pillereistä saa apua aknen hoidossa.

Apteekista saa ilman reseptiä bentsoyyliperoksidia sisältäviä pesunesteitä ja geelejä, jotka estävät aknea aiheuttavan bakteerin kasvua ja rauhoittavat aknetulehdusta.

– Hyviä aknen hoitoon tarkoitettuja itsehoitotuotteita saa apteekista. Apteekin tuotteet ovat tutkittuja, joten niitä on turvallista käyttää. Nuoren on usein vaikea valita monien tarjolla olevien kosmetiikkabrändien viidakosta hänelle sopiva tuote. Apteekista saa myös ohjausta tuotteiden valintaan, sanoo Jalonen.

Oikean hoitomuodon ja -tuotteiden kokeiluun saattaa mennä aikaa, ja tuotteita saatetaan joutua myös vaihtamaan. Aknen hoito on kokonaisvaltaista nuoren hyvinvoinnin huomioonottamista, joten siihen kannattaa käyttää aikaa ja kannustaa nuorta jatkamaan hoitoja, vaikkei tulosta heti synnykään.

Teksti: Johanna Pelto-Timperi

Kuva: Dreamstime