Aurinko altistaa huuliherpekselle
Huuliherpeksen laukaisevia tekijöitä ovat esimerkiksi auringon ultravioletti säteily, stressi tai vilustuminen.
Herpes simplex virusta on kahta tyyppiä. Yleensä huuliherpestä on pidetty HSV tyypin
1 aiheuttamana ja sukuelinherpestä tyypin 2 aiheuttamana. Noin 70 prosenttia suomalaisista on saanut jossakin elämänsä vaiheessa HSV-tartun nan, mutta monet eivät oireile koskaan. Huuliherpeksen voi laukaista auringon UV-säteily, henkinen kuormitus ja stressi, vilustuminen ja hormonaaliset syyt, kuten kuukautiset tai raskaus.
Herpesviruksen tartuntariski on suurin silloin, kun iholla tai limakalvolla on näkyvä rakkula, rupi tai haavauma. Ensimmäisiä oireita ovat ihon tai lima kalvojen punoitus, kutina ja kihelmöinti. Seuraavaksi ilmestyvät vetiset rakkulat, joista tulee rikkouduttuaan kipeitä haavaumia.
Apteekista saatavilla tuotteilla voidaan nopeuttaa paranemista, vaikka itse virusta ei voida hävittää. Kesällä herpekseltä voi suojautua esimerkiksi suojaamalla huulet auringonsuojahuulivoiteella. Hoito kannattaa aloittaa heti oireiden ilmaannuttua, jolloin voidaan ehkäistä herpeksen eteneminen jo ennen rakkuloiden syntymistä.
Lähiapteekkien valitsemat tuotteet hidastavat herpesviruksen etenemistä ja nopeuttavan paranemista.
Zovirax 5 % (2 g, pumppu) emulsiovoiteen vaikuttava aine on asikloviiri (GSK).
Vectavir 1 % (2 g) emulsiovoiteen vaikuttava aine on pensikloviiria (GSK).
Zoviduo 50/10 mg/g (2 g) emulsiovoiteen vaikuttavina aineina ovat asikloviiri ja hydrokortisoni (GSK).
Herpolips 50 mg/g (2 g) emulsiovoiteen vaikuttava aine on asikloviiri (Stada Nordic).
Valaciclovir ratiopharm 500 mg (8 tabl.) tablettien vaikuttava aine on valasikloviiri (Teva Finland).
Flushnil 500 mg (8 tabl.) tablettien vaikuttava aine on valasikloviiri (Sandoz).
Aclovir 200 mg (25 tabl.) tablettien vaikuttava aine onasikloviiri (Teva Finland).
Valavir 500 mg ((8 tabl.) tablettien vaikuttava aine on valasikloviiri (Orion).
Compeed huuliherpeslaastari (15 kpl) nopeuttaa paranemista ja ehkäisee arven syntymistä (Midsona).
Huulia voi suojata auringolta:
Avène lip balm spf 50+ (3 g puikko) aurinkosuoja herkille huulille (Pierre Fabre).
ACO Sun Stick Moisturising spf 50+ aurinkosuojapuikko huulille, nenälle ja poskipäille (ACO Pharma).