Kesähaava kaipaa puhtautta ja hoivaa
Kesällä nirhaumat ja pinnalliset haavat ovat yleisiä, ja varsinkin lapsiperheissä pienten fillaristien ja jalkapallonpelaajien kolhuja hoivataan tämän tästä. Plastiikkakirurgi LEA PULLIAINEN toteaa, että tärkeintä kesäisten haavojen hoidossa on puhtaus ja suojaus. Haavaa ei saa päästää tulehtumaan.
Plastiikkakirurgian erikoislääkärin ja Suomen Haavanhoitoyhdistyksen puheenjohtajan Lea Pulliaisen mielestä kesä on riskialtista aikaa, koska ulkoilemme enemmän, pyöräilemme, puuhastelemme pihalla, ja mökilläkin kirveet ja ruohonleikkurit otetaan esiin. Isoista haavoista yleisiä ovat kesällä esimerkiksi sirkkelisahojen ja klapikoneiden aiheutta- mat vammat. Grillauksessa tulleet palovammat ovat myös tuttuja plastiikkakirurgeille ja haavanhoitajille. Pintahaavoja ovat kolhut ja nirhaumat sekä kaatumisen aiheuttama ”asvaltti-ihottuma”. Kesähaavat vaativat huolellista puhdistusta ja suojausta, koska likaisuus ja vierasmateriaalit lisäävät infektioriskiä. Pulliainen korostaa paranemisen seurannan tärkeyttä. Yleensä pinnallisten haavojen hoito onnistuu huoletta kotona tai mökillä. Perushaavanhoitotuotteet on hyvä ottaa mukaan myös veneeseen ja vaellukselle.
ANNA HAAVAN PARANTUA
– Pinnallisen haavan paraneminen kestää yhdestä kahteen viikkoa. Jos haava ei kuitenkaan lähde paranemaan, vaan sen reunat alkavat punottaa, se kipeytyy tai haavasta erittyy kellertävää nestettä, on syytä lähteä käymään päivystyksessä. Ammattilaisen apua tarvitaan myös silloin, jos haava on kovin likainen eli siinä on esimerkiksi hiekkaa ja multaa, joita ei itse saa helposti pois, Pulliainen toteaa.
Hän antaa käytännön neuvon seurantaan: haavasta kannattaa ottaa kännykällä kuva haavatuotteen vaihdon yhteydessä ja pitää vaikkapa viivainta haavan vieressä. Näin näkee helposti haavan paranemisen edistymisen.
– Alaraajan haavan paranemista ei kannata jäädä odottamaan neljäksi viikoksi. Jos haava ei parane, pitää sitä näyttää ammattilaisille. Parantumattoman haavan syynä saattaa olla jokin diagnosoimaton perussairaus, kuten diabetes, ja se löydetään huonosti paranevan haavan taustalta. Muutoinkin diabeetikkojen tulee hoitaa varsinkin jaloissa olevat
haavat huolella, Pulliainen muistuttaa.
Jos haava vaikuttaa syvältä viiltohaavalta, sen mitta on yli kaksi senttiä ja vuoto on runsasta eikä se tyrehdy, tulee lähteä päivystykseen mahdollista haavan ompelua varten.
– Jos haava on kasvoissa, kädessä tai genitaalialueilla tai on jokin paranemista vaikeuttava perussairaus, tulee haava aina näyttää ammattilaiselle, Pulliainen sanoo.
VAIN PUHDASTA VETTÄ
Haavan hoito alkaa puhdistuksesta. Pinnalliset haavat ja naarmut on hyvä puhdistaa runsaalla juomakelpoisella vedellä, antiseptisellä puhdistusaineella tai keittosuolaliuoksella. Pulliainen muistuttaa, että esimerkiksi järvivettä ei saa käyttää puhdistuksessa. Järviveden bakteerit saattavat aiheuttaa haavassa tulehduksen. Haavaa tulee aina mahdollisuuksien
mukaan hoitaa puhtailla, saippualla pestyillä ja desinfioiduilla käsillä. Lasten ja aikuisten haavat hoidetaan samalla tavalla. Kun haava on puhdas, siihen laitetaan sidos, joka ei saa tarttua kiinni haavaan. Verenvuotoa voi tyrehdyttää painamalla kohtaa puhtaalla haavatuotteella.
Mikäli runsaasti vuotava haava on raajassa, nostetaan raaja sydämen tason yläpuolelle noin 15 minuutiksi. Laastareista paras vaihtoehto on hengittävä laastari, mutta muovilaastareita
voi myös käyttää, ne soveltuvat esimerkiksi lasten pieniin haavoihin. Sidoksen tarttumista haavaan voi estää silikoniverkolla tai haavageelillä. Tulehtumista voi estää hyvällä hygieenisellä haavanhoitotavalla.
Puhdistukseen sopivia haavapyyhkeitä on myös hyvä pitää mukana esimerkiksi matkalla tai veneessä. Sidokset eivät saa olla tiukkoja tai hautovia.
– Haavanhoitotuotteet ovat kehittyneet paljon ja on olemassa esimerkiksi bakteerisidisiä haavatuotteita eli bakteerien kasvua estäviä hopeasidoksia sekä pihka- ja hunajatuotteita. Osa näistä on kuitenkin hyvin hinnakkaita, joten niiden käyttöä kannattaa miettiä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa yhdessä.
Pulliainen kehottaa kysymään apteekkien henkilökunnalta apua haavanhoitotuotteiden valinnassa. Esimerkiksi laastarivalikoima on laaja, mutta kotona kannattaa pitää puhdistusaineen lisäksi vain esimerkiksi puhtaita haavasidoksia, sideharsoa, muutamaa erikokoista hengittävää laastaria ja ihoteippiä sideharson kiinnitykseen. Toisinaan on tarpeen käyttää vedenpitävää haavatuotetta, joka mahdollistaa esimerkiksi suihkussa käynnin. Saunomista ja uimista ei haavan kanssa suositella.
JÄYKKÄKOURISTUSROKOTUS SUOJAA
Kesähelteet ja mätäkuu tuovat lisähaasteita haavan parantumiseen. Leikkaushaavoissa on esimerkiksi huomattu, että ne tulehtuvat heinäkuussa herkemmin. Pintahaavoista ja nirhaumista ei tilastotietoa ole, mutta Pulliainen ohjeistaa seuraamaan kesällä säännöllisesti haavan tilannetta ja pitämään hoitoon lähdön kynnyksen matalana. Haavojen yhteydessä on hyvä tarkistaa myös se, onko jäykkäkouristusrokotus voimassa, koska likaisiin haavoihin liittyy jäykkäkouristuksen vaara. Tetanus- eli jäykkäkouristusrokotus on yksi perusrokotuksista. Nykyohjeistuksen mukaan jäykkäkouristuksen tehoste annetaan 45 ja 65 vuoden iässä eli alle 65-vuotiaat tarvitsevat tehosteen 20 vuoden välein ja yli 65-vuotiaat 10 vuoden välein.
Teksti: Johanna Pelto-Timperi
Kuva: Dreamstime