Lähiapteekit valmistavat itse käsihuuhdetta
Osa Lähiapteekit-ketjun apteekeista on jo jonkin aikaa valmistanut käsihuuhteita. Itsetehdyt käsidesit viedään hyllyistä samassa tahdissa, kun niitä ehditään valmistaa. Malmin apteekin apteekkari Sirpa Peura toteaakin, että apteekkien osaaminen tulee usein näkyväksi juuri kriisitilanteissa.
Lähiapteekkeihin kuuluvassa Helsingin Malmin apteekissa tartuttiin toimeen, kun käsihuuhteiden kysyntä kasvoi rajusti koronatilanteen takia, eikä jälleenmyyjiltäkään enää saatu täydennystä.
— Koska käsidesin saatavuusongelma jatkui useiden viikkojen ajan, halusimme helpottaa tilannetta omalla tuotannollamme. Sekään ei ole ollut aivan helppoa. Raaka-aineiden saatavuudessa on ongelmia, eikä asiakaspakkauksiin tarkoitettuja muovipulloja saa mistään, apteekkari Sirpa Peura kertoo.
Peura toteaa, että apteekkien osaaminen tulee usein näkyväksi juuri kriisitilanteissa. Koko maan kattavan apteekkiverkoston tarkoitus on varmistaa lääkehuolto kaikille kansalaisille ja myös poikkeustilanteissa.
— Meillä on osaavaa henkilökuntaa ja kattavat palvelut ympäri maata. Tämä on arvo, josta tulee pitää kiinni. Meneillään olevassa epidemiassa käsihuuhteiden valmistus on yksi esimerkki apteekkien erityisosaamisesta ja sen merkityksestä koko yhteiskunnalle, Peura tähdentää.
Tyhjät pullot loppu
Käsihuuhteen valmistus ei ole ammattilaisille vaikeaa, mutta se edellyttää raaka-aineiden lisäksi sopivia tiloja ja välineitä. Koska apteekeissa ei ole resursseja isojen määrien valmistamiseen kerralla, on Malmin apteekissakin tehty käsihuuhdetta pienissä erissä. Lisäksi työvoimaa sitoo pakkaaminen, etiketöinti ja dokumentointi.
— Pakkaamme asiakkaille tarkoitetun käsihuuhteen 100 millilitran muovipulloihin, mutta nyt ne ovat meiltä loppuneet. Jonkin verran olemme toimittaneet käsihuuhteita myös isommissa pulloissa ja kanistereissa lähialueen yrityksille. Etsimme koko ajan sopivia myyntipakkauksia, mutta kovin helppoa niiden löytäminen ei ole, Peura jatkaa.
Malmin apteekin henkilökunta tilasi tutusta painotalosta etiketit pulloihin, koska tuotetta ei voi pistää myyntiin ilman asianmukaista etikettiä. Vaikka tukkukauppojen toimitukset ovat ruuhkautuneet, sai apteekki ensimmäiset etiketit painosta jo samana päivänä. Näin käsihuuhteetkin saatiin myyntiin nopeasti.
Asiakkaat iloisia omista tuotteista
Peura kertoo, että käsihuuhteet ovat hävinneet hyllystä sitä mukaa, kun niitä on tehty. Asiakkaat ovat ottaneet Lähiapteekin oman tuotteen hyvillä mielin vastaan.
Kaikissa apteekeissa on erityisosaamista lääkkeiden valmistamiseen, ja monissa apteekeissa lääkkeitä tehdään käsityönä. Osaamista tarvitaan erityisesti poikkeusolosuhteissa. Esimerkiksi sikainfluenssan aikana apteekit tekivät lapsille tarkoitettua viruslääkemikstuuraa, koska kaupallisia valmisteita ei ollut saatavana. Malmin apteekissa valmistetaan edelleen muutaman kerran viikossa lääkkeitä lääkärin määräämien reseptien perusteella. Eniten tehdään ihosairauksien hoidossa käytettäviä lääkevoiteita.
Hengitystieinfektioita vältetään parhaiten huolehtimalla käsi- ja yskimishygieniasta. Esimerkiksi tavanomainen flunssa sekä influenssan, RS-viruksen ja hinkuyskän kaltaiset taudit tarttuvat yskiessä ja aivastaessa hengitystie-eritteillä tahrautuneiden käsien välityksellä. Nyt koronatilanteessa käsien huolellinen pesu ja käsihuuhteen käyttäminen on erityisen tärkeää. Pese kätesi aina, kun tulet ulkoa sisään, ennen ruoanlaittoa ja ruokailua, wc-käynnin tai vaipan vaihdon jälkeen, niistämisen, yskimisen tai aivastamisen jälkeen ja kun olet koskenut samoja pintoja kuin flunssainen henkilö.
Teksti: Johanna Pelto-Timperi