Miten allergiaa voi hoitaa kokonaisvaltaisesti?

Joka viidennen suomalaisen nenä alkaa keväällä kutista, silmät vuotavat ja aivastuttaa. Jotta allergian oireet eivät pääse näin pitkälle, on hoito hyvä aloittaa ajoissa. Apteekissa on tarjolla itsehoidossa laaja valikoima paikallisesti annosteltavia tai suun kautta otettavia lääkevalmisteita helpottamaan allergian oireita.

Allergiassa elimistö reagoi poikkeavasti ympäristössä esiintyviin aineisiin. Yleisin kausittaisen allergian aiheuttaja on siitepöly. Suomessa siitepölykausi alkaa maalis–huhtikuussa pähkinäpensaan ja lepän siitepölyn kaukokulkeumilla.

Jos allergian oireet ovat lieviä ja selvästi tunnistettavissa esimerkiksi siite- tai eläinpölystä aiheutuvaksi ja oireet sopivat ajallisesti niiden altistukseen, voi niitä helpottaa ilman reseptiä saatavilla suihkeilla, tipoilla ja tableteilla. Apteekista saat apua sinulle sopivan allergian itsehoidon löytämiseksi.

Nenän limakalvon turpoamisesta johtuvaan kutinaan, aivasteluun ja vuotamiseen sopivat nenäsuihkeet. Kortisonipitoiset suihkeet takaavat tehokkaimman avun. Suihkeiden käyttö tulisi aloittaa jo ennen siitepölykauden alkamista. Suihkeet otetaan kuurina. Silmäoireisiin on
tarjolla annosteltavia silmätippoja joko pulloissa tai kertakäyttöpipeteissä. Antihistamiinisilmätippojen teho alkaa jo ensimmäisestä käyttökerrasta.

Jos riittävää apua ei saavuteta pelkästään nenään tai silmiin annosteltavilla lääkevalmisteilla, hoitoon voi yleensä lisätä suun kautta otettavan antihistamiinin. Se parantaa usein hoidon tehoa.

Lääkäriin on syytä hakeutua, jos oireet ovat ympärivuotisia eikä itsehoidosta ole apua. Myös jos allergiseen nuhaan liittyy pitkittynyt yskä, hengitys vinkuu, esiintyy hengenahdistusta tai Ilmenee vakavampia oireita,
kuten kasvojen, kielen tai kaulan alueen turvotusta tai hengitysvaikeuksia, on hyvä varata aika lääkärille.

Lisää tietoa: Itselääkityksen Käypä hoito sekä Terveyskylä Allergia- ja astmatalo.

Teksti: Jani Mäntylä, Apteekki Humppilan Lasi

Kuva: Dreamstime