Monta tietä savuttomaksi

Tupakasta vieroittumista ei kannata laskea pelkän mielenlujuuden varaan. Ratkaisevaa on löytää itselle sopiva keino voittaa nikotiiniriippuvuus.

Keväällä monille puhaltavat muutosten tuulet – myös terveyden suhteen. Motivaattorina saattaa olla vuodenvaihteessa tehty lupaus elämäntapamuutoksesta. Yksi yleisimmistä aikeista on lopettaa tupakointi. Lopettaminen kannattaakin, sillä se muun muassa pienentää riskiä sairastua syöpään, lievittää ahdistusta, masennusta ja stressiä, lisää unen laatua sekä parantaa haju- ja makuaistia.

antaa haju- ja makuaistia. Tupruttelusta irti pääseminen vaatii kuitenkin keskimäärin 3–4 yritystä. Yksittäinen haksahtaminen ei tarkoita, että yritys olisi tuomittu epäonnistumaan. Jokaisen on tärkeää löytää itselleen sopivin vieroitustapa.

Nikotiinipurukumia tai muita korvaustuotteita, kuten laastareita tai tabletteja, on kokeillut moni tupakoinnin lopettanut tai sitä yrittänyt. Usealle niistä onkin apua.

Yksi olennainen seikka korvausvalmisteen käyttöä aloittaessa on oikean nikotiinipitoisuuden valinta. Liian miedon valmisteen käyttäminen voi aiheuttaa sen, että henkilö alkaa taas tupkaoida. Yhtä olennaista on kuitenkin keventää nikotiinin määrää asteittain, jotta nikotiinista voi luopua lopulta kokonaan.

Vieroituksessa tehokkaita ovat reseptivalmisteina saatavat vieroituslääkkeet varenikliini, bupropioni ja nortriptyliini. Niiden käytön aloittamisesta kannattaa keskustella lääkärin kanssa ja laatia myös yksilöllinen vieroitussuunnitelma. Lopettamisen onnistumisen edellytyksinä ovat sopivan lääkkeen valinta ja optimaalinen hoidon kesto.

Lopettamisyrityksen kanssa ei pidä jäädä yksin. Apua kannattaa hakea hyvissä ajoin esimerkiksi työterveyden ammattilaisen kautta. Tukea ja neuvontaa on saatavilla myös apteekista.

Teksti: Apteekkari Juha Rahikka, Linnan Apteekki